
Taas on kisailtu urakalla 
Pääsiäislauantaina suunnattiin Urkin kanssa Lietoon TSAUn kisoihin, siellä oli 1 hyppäri ja 3 agirataa tarjolla. Kisat käytiin kahdella radalla, joten päivä meni aika joutuisasti. Päivän teemana oli pienet ratavirheet ja suuret aikavirheet
.
Ekalla agiradalla (Anne Savioja tuomaroi) ihan mukavaa menoa, kunnes kepeiltä huono sisäänmeno ja vauhdin hyytyminen. Eli kepeiltä 5 ja olikohan se nyt 4 sekkaa yliaikaa. Toka rata oli sitten uuden tuttavuuden Jarmo Jämsän käsialaa, aika kimurantti. Selvittiin kuitenkin hyvin, tosin tuomitsi puomin alastulosta vitosen, vaikka minusta takajalat kyllä puomiin osuu videolta tarkastellessa. Suurempi järkytys oli kuitenkin 8 sekkaa yliaikaa!!
Ja minusta Ude eteni hyvin, tuo rata oli mun mielestä meidän päivän paras. En sitten tiedä, mikä oli etenemä, kun eivät ole saaneet tuloksia VIELÄKÄÄN seuran sivuille..
. Mut jäi kyllä tämän herran radat tähän yhteen kokeiluun. Ei siinä tainnut kovin moni alittaa ihanneaikaa tällä radalla.
Kolmas rata oli Saviojan hypäri. Yksi rima tuli alas ja mä mokailin ohjauksessa sekä kompuroin vähän. Rata alkoi hyvin, mutta mun ohjausvirheen jälkeen oltiin ihan sekaisin. Eli siitäkin 5 ja rutosti yliaikaa
.
Neljäs rata oli taas Jämsän, ja se vaikutti vielä edellistä vaikeammalta. Ekat 5 estettä selvittiin, mutta sitten Urkki pääsi karkaamaan väärälle esteelle, kun mun oma linja taas kerran vähän epäonnistui. Sen jälkeen meni vähän kaikki läskiksi niin juostiin vaan suoraan maaliin.. Tai oikeastaan lähtöön, kun kadotin suuntavaistoni
. Omituisten sekoilujen kisapäivä!
Sijoitukset oli siellä 20. paikkeilla. Mutta hauskaa oli, se on pääasia. Vielä olen ilmottanut Urkin ens viikonloppuna Kirkkonummelle ja Hakunilaan, vaikka vikat kisat piti olla aikoja sitten
. Mikäs tässä on kisatessa, kun ei vaivoja ole.
Uden radat:
Kisojen jälkeen suunnattiin mökille ja siellä koirat riehui taas sydämensä kyllyydestä. Sunnuntaina tehtiin pieni vaellus Konianvuorelle. Mökillä on vielä kamalasti lunta, ei näytä kesä tulevan ihan heti!

Sunnuntaina oli sitten Saaran vuoro kisata, kisapaikkana Karjaa. Halli oli vähän erikoinen, sijaitsi jossain huonekalukaupan parkkihallissa. Meteli oli aika kamala.. Olin ilmoittanut Saaran kahdelle radalle, joista parempi tulos jäisi voimaan. Onneksi oli näin, sillä ekalla yrityksellä tapahtui jotain ennenkuulumatonta: Saara varasti! En kyllä toisaalta ihmettele, kun se lähtöpaikka oli ihan radan reunassa ja muut koirat räksytti siinä heti selän takana. Tokalla yrityksellä sitten lähtö meni hienosti ja muutenkin rata oli hyvää menoa, mutta mä en oikein pysyny perässä ja kompuroin kesken rataa taas, kun törmättiin Saaran kanssa. Onneksi se jatkoi vielä reippaasti rataa
. Siihen meni kuitenkin voitto, kun jäätiin toiseksi sekunnin erolla. On kuitenkin hienoa nähdä, että Saaralla pää kestää vaikka minkälaisissa kisapaikoissa. Ohjaaja onkin sitten asia erikseen.. 
Tänään oltiin Lägin hallicupin finaalissa. Urkki onnistui kisaavien radalla tosi hienosti tehden nollaradan, ihan ok vauhdilla. Sijoitus 2., ja koko hallicupissa myös 2.! Saara eteni mölliradalla tosi hienosti, kunnes mulle tuli totaalinen black out, enkä muistanut yhtään, mihin piti mennä
. Noloa, en ole vielä koskaan rataa unohtanut, ja nyt unohdan mölliradan!! No, menee tän raskaussekoilun piikkiin. Saara ehti siinä sitten hypätä yhden väärän hypyn (se teki ihan oikein, koska ohjasin sen sille hypylle), kunnes tajusin missä olen
. Harmi kun ei ole videota siitä. Saara oli kuitenkin radan nopein (sija 4.) ja olisi voittanut ylivoimaisesti ilman tuota, se lämmitti mieltä
. Vaikka kyllä harmittaa tuollainen sekoilu, onneksi kuitenkin naurattaa enemmän, mitähän mä ens viikolla mokailen
. Uusintaradalla Saara teki hienon ja nopean nollan, mutta niitä ei Lägin kisoissa valitettavasti lasketa.
Torstaina loppui Saaran toko kurssi ja se oli tosi mukava ja inspiroiva kokemus. Saara kehittyi kovasti koko ajan ja loppukoekin meni musta hienosti. Sen kanssa on ihana tehdä hommia, kun se on niin luotettava.. Tohon meidän Äijään verrattuna
. Ilmoittauduin jonoon seuran ALO/AVO-tokoryhmään, mutta siihen pääsee ilmeisesti vasta syksyllä (jos silloinkaan). Onneksi tuo rakas sisko on pätevöitynyt tokokouluttaja!
Vähän harmittaa, kun ei kesäkaudeksi päästy Saaran kanssa nuorten koirien valmennusryhmään. Ilmeisesti tän mun raskauteni takia, vaikka kukaan ei ole vaivautunut kysymään, että miten mä voin. En kuulemma kuitenkaan pysty kohta enää treenaamaan. No joo, hyvinhän tää tuntuu tässä sujuvan
. Myöskin alueellisesta valmennuksesta tiedottaminen ja ryhmiin valitseminen on ollut melkoisen salamyhkäistä touhua seurassamme. Lienee sanomattakin selvää, että jäätiin ryhmien ulkopuolelle? No, se varmaan kyllä johtuu pärstäkertoimesta enemmän. Mutta täytyypä muistaa, että seuraavasta raskaudesta ei kerro koirapiireissä kenellekään, niin ei joudu syrjityksi.. Aina voi vedota ylipainoon, sen vuoksihan ei ketään ryhmistä pudoteta pois
. Onneksi nyt sentään ylipäänsä sain kesätreeneistä paikan, vaikka sekin kysymysmerkillä.. Raskaus on ilmeisesti sairaus?!
Viime sunnuntai (25.3.) oli melkoisen tapahtumarikas päivä. Aamusta suuntasimme Mazdan nokan kohti Lietoa, jossa Saaran kanssa oli tarkoitus osallistua TSAUn järjestämään koulutukseen. Kouluttajana olisi Noora Keskievari. En ole aikaisemmin vastaaviin osallistunut, joten en yhtään tiennyt, mitä tuleman pitää. Ryhmässä oli 7 koirakkoa, ja ensin tutustuttiin itsenäisesti kimuranttiin rataan ja sitten katsottiin porukalla, miten missäkin kannattaa ohjata. Se oli pienehkö pettymys, että henk.koht treeniaikaa per koirakko oli vain 2*10min. Se meni hurjan nopeasti, eikä me kyllä päästykään kuin muutama este radalla eteenpäin. Ja se oli kyllä ihan musta kiinni, kun tuntui etten taivu mihinkään väliin, enkä osaa mitään ohjauskuvioita
. Mut tarkoitus olikin lähinnä saada Saaralle kokemuksia uudesta paikasta ja reippaasti se tuollakin toimi. Saara saikin kehuja kouluttajalta, että on yhteistyöhaluinen koira, "mikä ei ole aina itsestäänselvyys tuossa rodussa". No joo
. Mentiin sitten vielä itsekseen puomia ja keinua viereisellä kentällä, kun oli osuutemme suoritettu.
Koulutuksen jälkeen paineltiin Salon koirahalliin epiksiin. Siellä katselin, että mölleille oli hyppyrata, joten ilmoitin Saaran 1-luokan radallekin. Ja Ude avoimeen luokkaan. Möllirata meni Saaralta hyvin, tosin ehkä itse turhaan vähän varmistelin. Nollarata kuitenkin, eka meille kisoissa! Ja yllärinä se riitti luokan voittoon asti
. Kai sillä sitten vauhtia oli ihan mukavasti, koska ainakin toka ja kolmaskin tekivät nollaradan. Ja luokassa oli 14 koirakkoa!!
Ykkösluokkaan lähdettiin vaan kokeilumielellä, radalla oli kuitenkin kepit, joita ollaan treenattu vasta verkkojen kanssa. Niistä selvittiin kuitenkin hyvin, toki käden kanssa piti heilua.. No sekin vähän varmuuden vuoksi
. A:lta tuli kielto, eli radalta 5. Yllärinä tuokin riitti kuitenkin voittoon
. Luokassa taisi olla 8 tai 9 koiraa.
Saaran kanssa on kyllä niin kiva kisata. Vaikka se onkin vielä aika paljon mussa kiinni (tosin koko ajan vähemmän), mutta ainakaan sitä ei kovin helposti saa sinkoamaan väärälle esteelle. Ja ne lähdöt, ah
. Ihanaa mennä radalle, kun voi 100% luottaa, että se jää lähtöön. Parasta on kuitenkin se tekemisen into ja riemu, mikä sillä radalla on
.
No sitten vielä Uden avoimen luokan rata. Ei mikään kauhean kimurantti, aika hauska ja vauhdikas rata. Udekin meni hienosti ja jopa suht vauhdikkaasti, nollaradan. Ajattelin kuitenkin, ettei vauhti palkinnoille riitä, kun luokassa tuli niin monta nollatulosta. Mut yllärinä sehän riitti 3. sijaan
. Mukavaa kun Urkillakin kulki, vaikka oli istunut suunnilleen koko päivän autossa. Ja tietenkin just tällaisena hyvänä päivänä olin yksin reissussa, eli videoita ei ole
. Kamerakin unohtui kotiin, oishan sen voinut jonkun käteen kisapaikalla tyrkätä.
Kesken kisojen Milla laittoi viestiä, että olenko huomannut vuoden 2011 göötti-kisojen tulokset, että Urkki on vuoden göötti 2.!! Piti pari kertaa lukea se viesti, että tajusin. Eli Urkki tosiaan oli sijoittunut Vuoden Göötti kisan kakkoseksi, häviten voittajalle vain 0,3 p.! Tässä siis laskettiin yhteen tulokset kahdesta eri lajista, eli meillä paras näyttelytulos + 5 parasta agitulosta.
Vuoden Göötti
1. Maiskis Vivian om. Maija Henttonen 27,6p/5
2. Tulikäpälän Tulimestari om. Marjo Korander 27,3p/5
3. Cimillan Oona Onnentyttö om. Anne Nevalainen
& Clarissa Mäkkeli 26,4p/5
4. Bodeneis Carr Calgary om. Niina Halonen 25,5/5
5. Jaxonville Kerta Kaikkiaan om. Tuija Liukkonen 25 p/5
6. Region’s Fairy Fiia om. Terhi Puttonen 17,4p/5
7. Cimillan Tyde Tuudain om. Janet ja Jouni Tervashonka 17,4p/5
8. Jaxonville Maija Poppanen om. Tuija Liukkonen 14,2p/5
Ja Saara oli hienosti Vuoden pentu kisassa 3.
Pennuissa laskettiin 5 parasta pentunäyttelytulosta.
Paten Pysti Parhaalle Pennulle
1. Danga’s Quasimodo-Å om. Oili Helenius, haltija Salla Klossner 45p/5
2. Svedala My Luna Moonbeam om. Kata Dolmatoff & Minna Kotala 39p/5
3. Tulikäpälän Saara Savusukeltaja om. Marjo Korander 37p/5
4. Fennican Älwiira om. Merja Kurki 35p/5
5. Fennican Ässä-Mix om. Niklas Rosenström 35p/5
6. Mystarz Grande Design om. Kata Dolmatoff 33p/5
7. Calawan Elvira om. Hanna Siikaniemi & Essi Leikas 26p/5
8. Calawan Evelin om. Anne Laamanen 24p/3
9. Antimos Noitapilli om. Anu Vesiluoma, haltija Tarja Leponiemi 24p/4
10. Calawan Elias om. Tanja Partanen 23p/3
11. Lejondalens Ozzy Sjärnskott om. Iris Kaimio & Anne Laamanen 20p/3
On ne vaan parhaita 



Niin joo, ja eihän siitä agista mammalomalle jäämisestä mitään tullut. Ude on nyt ilmoitettu pääsiäiskisoihin Lietoon
. Eihän sitä nyt raaski "lomailla", kun ei mitään vaivojakaan ole. *koputtaa puuta*
4.3. kisattiin möllikisat Hyvinkään hallissa - jälleen uusi kisapaikka Saaralle, vaikka tokihan se on siellä turistina ollut monen monta kertaa. Radan sai ottaa kaksi kertaa ja paras tulos jäi voimaan. Ekalla yrityksellä vedätin hieman liikaa, ja Saara sujahti muutamasta esteestä ohi. Tokalla yrityksellä otin hieman tarkemmin ja selvittiin lähes loppuun puhtaasti. Lopussa Saara hieman liukasteli ja keskittyminen herpaantui - päätti sitten käydä moikkaamassa ratahenkilöä, siitä kielto. Tällä radalla sijoituimme kuitenkin kolmanneksi
. Hyvää oli taas lähdöt ja iloinen meininki.
Nyt Saaralla on treeneissä tosi hyvä vaihe menossa, puomikammo on selätetty ja perjantaina aloimme treenata keinua taas. Keppejä treenaillaan verkkojen avulla. Treenivideotakin olisi tuntikaupalla kamerassa, kun vaan saisi aikaiseksi editoida
. Muutamat epikset ehditään toivottavasti tässä keväällä vielä käymään.

Eilen kisattiin Lägin hallicupissa ja kyseessähän oli Saaran suuri päivä - ekat kisat, mölliluokassa tosin. Mittari näytti aamulla -27, joten aika moni taisi jättää lähtemättä. Ihan hyvä niin, koska Lägin halli on melkoisen meluisa paikka. 
Ensin oli kisaavien radat ja Urkin vuoro. Lämmittelyesteillä tyyppi kävi kuumana ja karkaili milloin kenenkin koiran perään
. Se nyt ei kuitenkaan näkynyt radalla vauhtina, vaan mentiin tyypillistä hölkkävauhtia. Ja mun ohjaaminen oli taas kamalaa kyykkimistä. Ekalla radalla 1 kielto ja pari sekkaa yliaikaa (4s.), toisella radalla 0-rata ja juuri ihanneajan puitteissa. Ja toisella radalla sain Urkin jäämään lähtöön (melkein antaa tassuakin), mikä oli kummallista
.
Linkin takana Uden radat:
No sitten pienen odottelun jälkeen pikku prinsessan vuoro. Saara ei onneksi arastellut enää hallissa yhtään, vaan teki reippaasti lämmittelyesteitä. Minimöllejä oli sitten lopulta vain 2kpl
. Palkintosija siis varma! Ekalla radalla Saara jäi hienosti lähtöön, mutta alussa tuli heti 3 kieltoa peräkkäin. En ottanut tarpeeksi tarkasti, ja Saara jäi taakse, jolloin se yleensä kiertää mun toiselle puolelle ja menee sit esteen ohi. Kieltoputken jälkeen homma lähti sitten sujumaan, ja puomikin mentiin, vähän arastellen, mutta kuitenkin
. Puomin kanssa on treeneissä ollut jostain syystä vaikeuksia. Virheitä yht. 35, kun kielloista 15 ja hyllystä 20. Jouduimme tyytymään 2. sijaan, kun voittaja keräsi 10rv. Onneksi kuitenkin ajassa voitimme
. Toisella radalla lähdössä treenattiin kärsivällisyyttä, kun edellinen koira oli onnistunut pissaamaan radalle, ja sitä siivoiltiin. Hienosti Saara odotti. Hyvät kisahermot näyttäisi neidillä olevan! (En muuten syötä lähdössä Saaraa, vaikka se siltä videolla näyttää..) Toka rata oli sujuvampaa, selvittiin 2 kiellolla ja aikakin parani 7 sekunnilla
. Onhan tuo vielä tuollaista kädessä roikkumista, mutta eipä me montaa "kokonaista" rataa olla vielä mentykään. Tyytyväinen täytyy olla 12kk vanhan neidin edesottamuksiin, uskoin että paljon vaikeampaa olisi ollut. 
Saaran radat:
Videolla muuten näkyy, kun tuomari käy kommentoimassa Saaran kokoa.. Joku muukin siellä halusi varmistaa, etten ole pennun kanssa menossa radalle..