
Käytiin Uden kanssa kisaamassa Porvoossa sunnuntaina. Talvi yllätti taas kerran autoilijan, eli taisi olla tän vuoden huonoin ajokeli, mutta onneksi KePo lähti kuskiksi. Sen verran on alkanut itseä pelottamaan huonossa kelissä autoilu.
Kisat alkoivat surkeasti, kun juuri ennen ensimmäiselle radalle menoa kimppuumme hyökkäsi takaapäin toinen koira. Edellinen koira oli jo tässä vaiheessa radalla, odottelimme siis vuoroamme. Pelästyin kovasti ja keskittyminen meni molemmilta, kun samantien piti lähteä radalle
. No, asiat on sovittu ja kisajärjestäjäkin toimi mallikkaasti, joten en asiasta sen enempää jaksa jauhaa. Ekalta radalta tuli kuitenkin hylly, kun itse hermostuksissani muutin suunniteltua ohjausta ja Ude lähti omille teilleen. Onneksi kuitenkin saatiin koottua itsemme seuraaville radoille.
B radalla oli nolla tyrkyllä, mutta otin kai puomin alastulon huolimattomasti ja siitä tuli 5. Olin katsovinani, että kyllä se sen otti, mutta video kyllä kertoo toista
.
C radalla sitten eka oikea nollamme, kiitos tuomarin väljähköjen ihanneaikojen
. Mutta tulihan se sieltä! Lisäksi ensimmäinen palkintosijoitus 3-luokassa, 3. Kisaajiahan oli aika vähän, mutta haittaakse? 
Kepit oli taas aika hitaat ja pyörityskohdat oli vähän hitaita. En osaa oikein ohjata niissä ja Ude on vähän jäykkä. No, pääasia tässä vaiheessa, että niistä selvitään
.
Videolla b ja c radat, a-rataa en kehtaa laittaa
.
Nyt sitten pitäisi miettiä, että vieläkö haluan/pystyn kisata virallisissa kisoissa. Sunnuntaina meni vielä ihan hyvin, ei tuntunut pahalta missään vaiheessa. Vaikka eihän tuo liikkuminen enää mitään kovin sulavaa ole, kun videolta katselee
. Onneksi tyylipisteitä ei jaeta! Jokatapauksessa Milla on menossa Uden kanssa Lietoon kisaamaan nyt sunnuntaina, vähänkö jännittää! Toivottavasti Ude muistaa edes jotenkin käyttäytyä
.
|
|